
Menneet kilpailut
Kilpailutehtävänä oli valmistaa kestävä ja kekseliäs joulukalenteri, jota voi käyttää uudelleen vuodesta toiseen. Kilpailulla haluttiin kannustaa ihmisiä viettämään vähäjätteisempää joulua. Lisätietoa kipailusta (pdf)
Voittaja valittiin yleisöäänestyksellä, äänestyksessä olleet finalistityöt löydät täältä. täältä Äänestyksen voitti työ nro 8, "Joulukuusi". Kilpailun voittajille ilmoitettiin henkilökohtaisesti. Onnea!
Puistot ovat varsinaisia kaupunkilaisten kesäkeitaita: Puistoissa vietetään aikaa, otetaan aurinkoa, syödään piknieväitä, pelaillaan ja leikitään.
Kampanja keräsi kesällä 2011 tarinoita puistoista: millaisia puistoihin liittyviä muistoja sinulla on? Tuliko puistotapaamisesta se elämäsi merkittävin vai oliko kaveriporukassa niin hauskaa että nauratte edelleen vanhalle muistolle? Ottiko lapsesi ensimmäiset askeleensa juuri puistossa? Kerro tarinasi ja voita piknikkori!
Parhaan tarinan kertoja palkittiin upealla piknikkorilla kestävine ja pestävine piknikaterimineen. Puistomuistokisan voitti Sanna Helen seuraavalla kertomuksella: "Pienenä peikkometsässä oli ihana seikkailla. Ja nyt seikkailen oman poikasen kanssa samassa metsässä. Ihan mahtavaa!" Onnea Sannalle!
Siistiä vai siivotonta vappumeininkiä 2011?Jyväskylässä kannustettiin tänä keväänä vapunviettäjiä siistimpään juhlintaan kuvakisan keinoin. Valokuvakilpailun voittajat on nyt valittu: siistin vappumeiningin kuvaamisesta palkittiin Johanna Huotarin kuva ”Paremman pallon puolesta” ja Jarno Heikkisen ”Huimaa”. Tuomaristo päätyi jakamaan 100 euron rahapalkinnon kahden kisaajan kesken, joista molemmat palkitaan 50 euron rahapalkinnolla. Lisäksi kisassa päätettiin myöntää kunniamaininta Sari Sirviölle, joka saa palkinnoksi 10 euron lahjakortin Katriinan kauppaan.
Kisan tavoitteena oli kannustaa juhlijoita siivompaan vapunviettoon, teemana kilpailussa oli ”Siistiä vappumeininkiä”. Kuvia saapui yhteensä 16. Kaikki osallistujat saivat palkkioksi kisaan osallistumisesta ”Älä jätä kesäkoiraa – mäyräkoirien kuoret eivät kuulu luontoon” -kampanjan haalarimerkin.
Siistiä vappumeininkiä -kisan voittajatSiivoustalkoiden yhteydessä järjestettiin tapahtumassa mukana olleille koululuokille valokuvauskilpailu. Tehtävänä oli kuvata kevään 2011 siivoustalkoita ja tallentaa yhteinen tapahtuma sellaisena kuin koululaiset sen kokivat. Talkootunnelmista löydettiin mukavasti inspiraatiota, sillä kilpailuun saapui määräaikaan mennessä yhteensä 124 kuvaa.
Parhaasta kuvasta palkittiin Iisa Raninen Keski-Palokan koulun 4B-luokalta. Kisan järjestäjistä muodostuvan kilpailujuryn mielestä voittajakuva on korkealaatuinen ja hyvin rajattu. Siinä näkyy positiivisella tavalla yhdessä tekemisen meininki ja iloinen talkoohenki välittyy myös kuvan katsojalle. Palkinnoksi Iisa Raninen saa 50 euroa sekä elokuvaliput koko luokalle.
Toiseksi sijoittui Vaajakummun koulun 6A-luokan Jere Laineen ja Aleksi Peiposen ottama kuvasarja. Tuomariston mielestä kyseessä on oivaltava neljän kuvan tasapainoinen kokonaisuus, jossa erityisesti oksalla istuva ”jätesäkkilintu” nousi tuomariston suosikiksi. Roskien keskeltä oli löydetty myös kauneutta. Kolmas palkinto myönnettiin Santtu Kousalle Pohjanlammen koulun 5Bluokalta. Tuomaristoa miellytti hauskasti sommiteltu ja veikeä kuva, jossa pojat esittelevät ylpeinä roskasaalistaan. Lisäksi päätettiin palkita kunniamaininnalla Vaajakummun 5A-luokkalaisten Toni Tammisen ja Markus Saarentaustan kuvasarja. Tuomariston mielestä neljän kuvan sarja oli pysäyttävä ja siihen oli liitetty hyvä tarina. Palkintosijoista 2. ja 3. sekä kunniamaininnasta luovutettiin pienet rahapalkinnot kuvaajille ja jäätelöt heidän luokilleen
Palkinnoksi saamillaan elokuvalipuilla kisan voittanut Iisa Raninen ja Keski-Palokan koulun 4Bluokka viettävät mukavan, luokan yhteisen elokuvaillan tiistaina 31.5.
Kilpailun säännötMarraskuun ratoksi järjestettyyn joulukoristekilpailuun saapui määräaikaan mennessä lähes neljäkymmentä työtä, joista kisan tuomaristo valitsi 12 parasta yleisöäänestykseen.
Yleisöäänestyksen voitti ylivoimaisesti työ "Joulupuuro", joka sai reilun kolmanneksen kaikista annetuista äänistä. Toiseksi kisassa tuli "Omppukranssi" ja kolmannelle sijalle ylsi "Lumikukat". Tuomariston suosikkina palkittiin "Lumiukko". Kilpailun voittajille ilmoitettiin henkilökohtaisesti. Onnea!
Katso kisa voittajatyöt täältäTunnelin tunnelmaa 2010 -valokuvauskilpailussa bongattiin törkein tai kaunein graffitein maalattu tunneli tai seinä. Kilpailussa oli kaksi sarjaa: lukiolaissarja ja asukassarja.Lukiolaissarjan voittajaksi tuomaristo nosti Cygnaeus-lukiossa opiskelevan Micael Mäenpään kuvasarjan Humanmade Rainbows. Tuomariston mielestä Mäenpään kuvasarja on harkittu, taiteellinen kokonaisuus, jonka nimi ilmensi hyvin kokonaisuutta. Kuvista välittyi vahvasti katutaiteen ydinajatus: ihmisen läsnäolo.
Asukassarjan voittajaksi raati valitsi vaajakoskelaisen Juhani Ilppolan työn Graffitikooste. Ilppolan työ koostui lukuisista jyväskyläläisten katutaiteilijoiden allekirjoituksista. Tuomariston mielestä kokonaisuuden luomiseen oli nähty vaivaa; kuvien huolellinen sommittelu ja taiteellinen vaikutelma muunsi ruman kohteen kauniiksi teokseksi.
Kilpailu oli avoin kaikille Jyväskylän kaupungin ja Muuramen kunnan asukkaille.
Katso voittajakuvat täältäKatso
kuvat täältä!
Parku ry. juhli vappua siisteimmin
Siisteimmin vappua tänä vuonna juhli Jyväskylän yliopiston puheviestinnän ainejärjestö Parku ry.
Sotkutonta päivää! -kampanjan puitteissa järjestetyn Siistein vapunviettäjä -kisan voittajaryhmä kuittasi
itselleen 100 euron rahapalkinnon. Parku ry. osallistui Harjulla järjestetylle vappupiknikille kestävän
kehityksen hengessä. Ryhmä huomioi ympäristöseikat piknikin toteutuksessa aina alkutiedotuksesta
loppusiivoukseen asti. Parku ry. osoitti, että hauskaa voi pitää myös siististi, ympäristön huomioon ottaen.
Haussa kaupungin siistein vapunviettäjä
Jyväskylässä palkitaan taas tänä vuonna kaupungin siistein vapunviettäjä muhkealla rahatukulla.
Kilpailun tavoitteena on kannustaa juhlijoita siistimpään vapunviettoon. Kisaan voi osallistua perustelemalla,
miksi juuri oma vapunviettoporukka olisi ansainnut 100 euron suuruisen rahapalkinnon siististä vapunvietosta.
Voittajan valinnassa kiinnitetään huomiota siisteysteon vaikuttavuuteen ja omaperäisyyteen. Kisa on osa
roskaantumisen ja ilkivallan vähentämiseen tähtäävää Sotkutonta päivää! -kampanjaa.
Kilpailuohjeet:
Miten teidän vapunviettoporukkanne aikoo olla mukana edistämässä siistimpää vapunviettoa?
Lähetä perustelut,
miksi juuri teidät pitäisi palkita koko kaupungin siisteimpänä vapunviettäjänä:
• Keräsittekö muidenkin roskat vappupiknikin päätteeksi?
• Pelastitteko hylätyt mäyräkoirat parempaan talteen?
• Mietittekö jo ennalta keinoja, miten turhaa roskaa syntyisi mahdollisimman vähän?
Parhaan siisteysteon tehnyt jyväskyläläinen vapunviettoporukka palkitaan 100 euron rahapalkinnolla.
Osallistu kisaan lähettämällä perustelut (maks. puoli A4) 7.5.2010 mennessä sähköpostitse tai postitse
(palaute@sotkutontapaivaa.fi tai JAPA ry, Sepänkatu 14 B 14, 40720 Jkl).
Perustelujen tueksi voi lähettää havainnollistavaa liitemateriaalia kuten valokuvia.
Kisa on avoin kaikille jyväskyläläisille. Siihen voivat osallistua esimerkiksi ainejärjestöt tai yksittäiset vapunviettoporukat.
Kilpailun järjestää Sotkutonta päivää! -kampanja. Voittajan valinnassa kiinnitetään huomiota siisteysteon vaikuttavuuteen ja omaperäisyyteen.
Vuoden 2009 kilpailut
Toukokuussa 2009 kisattiin Siistein Vapunviettäjä -tittelistä. 150 euron rahapalkinto jaettiin tiukan kilpailun päätteeksi kahden vapunviettoporukan kesken, lisäksi JYY palkitsi kunniamaininnalla biologian ainejärjestö Syrinx ry:n.
Raati painotti valinnassaan persoonallisen ja hauskan toteutuksen ohella perinteiden kunnioittamista. Lisäksi huomioitiin vaikuttavuus ja omaperäisyys. Palkitut osoittivat ottavansa ympäristön siisteyden ja viihtyvyyden huomioon myös juhlapäivinä. Esimerkillään he ovat näyttäneet, että ympäristön siistinä pitämisen ei tarvitse tapahtua ryppyotsaisesti vaan yhdessä voi pitää hauskaa jälkiä jättämättä.
Kilpailuun osallistuneet kuvasivat siisteyteen kannustavaa juhlintaansa sekä kirjallisesti että valokuvien avulla. Kilpailun järjesti Sotkutonta päivää! -kampanja ja JYY.
Jyväskylän toukokuisten siivoustalkoiden ohessa järjestettiin koululaisille Siistiä! -valokuvauskilpailu, jossa ideana oli tallentaa oman koulun siivoustalkootapahtuma 1-3 valokuvalla. Kilpailu oli avoin kaikille Jyväskylän peruskoulun luokille.
Voittajaksi tuomaristo päätyi valitsemaan Jyväskylän kristillisen koulun viidennen luokan kuvalla Aurinko. Palkinnon luovutti Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Sotkutonta päivää! -kampanjan suojelija Pauli Partanen torstaina 28.5. Kristillisellä koululla (Honkaharjuntie 6) järjestetetyssä palkinnonjakotilaisuudessa. Jyväskylän kaupunki palkitsi voittajaluokan kunniakirjalla ja Mölkky-pihapelillä.
Palkinnon saajan valitsi koulujen siivouspäivä-hankkeen ohjausryhmä, jossa oli edustajat Jyväskylän kaupungilta, Länsi-Suomen lääninhallituksesta, Keski-Suomen ympäristökeskuksesta sekä JAPA ry:stä.
Valokuvauskilpailun mainos (pdf)
Sotkutonta päivää! -juliste- ja kirjoistuskilpailu lukiolaisille ja ammattiopiskelijoille on päättynyt. Voittajatyöt julkistettiin 6.5.2008 pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Kilpailussa oli kaksi sarjaa:
1. ÄLÄ JÄTÄ KESÄKOIRAA - MÄYRÄKOIRIEN KUORET EIVÄT KUULU LUONTOON -julistekilpailu
Sarja 1 oli julistekilpailu, jossa aiheena oli "ÄLÄ JÄTÄ KESÄKOIRAA - MÄYRÄKOIRIEN KUORET EIVÄT KUULU LUONTOON". Julisteen tavoitteena oli herättää huomiota siitä, että mäyräkoirien ja sixpackien pahvikuoret sekä lasinsirut eivät kuulu puistoihin ja tienvarsille.
2. PARAS ROSKARIIMI -kirjoituskilpailu
Sarja 2 oli PARAS ROSKARIIMI -kirjoituskilpailu, jossa palkittiin paras roskaantumisen ja ilkivallan vähentämiseen liittyvä teksti, joka voi olla esimerkiksi runo, räppi, iskulause tai kolumni. Tekstin tavoitteena oli herättää huomiota siitä, että jokainen on vastuussa yhteisen ympäristömme siisteydestä.
Palkintona kummankin sarjan voittaja sai 200 euron rahapalkinnon. Lisäksi palkittiin yksi julistetyö kunniamaininnalla. Kilpailun parhaita ehdotuksia käytetään kampanjamateriaaleissa kuten julisteissa ja kiertävässä näyttelyssä.
Käsityökilpailun voittajatyöt julkistettiin joulukuussa 2008 ilmestyneessä Jyväskylän kaupunkilehdessä. Kilpailutehtävänä oli suunnitella ja valmistaa uudelleenkäytettävä kestolahjapussi. Kestolahjapussi on esimerkiksi ompelemalla tai nikkaroimalla valmistettu pussi tai laatikko, johon joululahjan voi pakata kertakäyttöisen lahjapaperin sijaan.
Lahjapussia voi käyttää uudelleen vuodesta toiseen. Sen voi antaa takaisin tekijälleen tai kierrättää pussia suvussa tai kaveripiirissä vuodesta toiseen. Samalla syntyy hauska jouluperinne - kuka saa ja kenenkin tekemän lahjapussin ensi jouluna?
Kertakäyttöisistä lahjapapereista syntyy jouluna rekkalasteittain kierrätyskelvotonta jätettä, joka päätyy kuivajäteastioista kaatopaikkoja kuormittamaan. Lahjapaperit eivät kelpaa paperin- tai kartongin-keräykseen, koska ne sisältävät paljon painoväriä, teippejä ja tarroja. Kauniiseen kestolahjapussiin kääritty lahja tuottaa enemmän iloa ja vähemmän jätettä!
Kilpailu toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän kaupunkilehden ja Silkkivillan kanssa.