
Lisätietoja kisasta:

Tuikkujahti on Jyväskylän kaupungin ja Muuramen kunnan peruskoululaisille tarkoitettu kilpailu, jonka voittaa eniten tuikkujen alumiinikuoria / oppilas kerännyt luokka.
Ilmoittautuminen kisaan on 15.12.2011 mennessä, tuikkuja kerätään marraskuun puolesta välistä tammikuun loppuun. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Jyväskylän ja Muuramen alueen peruskoulut, 1.-9. luokat.
Kilpailun järjestävät Jyväskylän kaupunki, Muuramen kunta, Mustankorkea Oy, Total Logistiikkapalvelut ja JAPA ry. Kilpailu on osa Sotkutonta päivää! -kampanjaa.
Keräyskilpailun tavoitteena on aktivoida koululaisia tarkkailemaan kulutus- ja lajittelutottumuksiaan. Keräystapoja keksittäessä myös oppilaiden luovuus pääsee esille. Tarkoituksena ei ole lisätä tuikkujen kulutusta kotona, vaan saada kerättyä verkostojen avulla mahdollisimman suuri tuikkusaalis. Saalista voi kerryttää oman kodin lisäksi vaikkapa naapureilta, sukulaisilta tai vanhempien työpaikoilta.
Tuikkujahti järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2008 länsirannikolla sijaitsevan kunnallisen jätehuoltoyhtiön Ekoroskin toimesta. Sen jälkeen suosituksi osoittautunutta kisaa on järjestetty useissa kunnissa eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Savon seudulla toimivan Jätekukon alueella kerättiin viime talven Tuikkujahdissa yli 900 000 tuikkukuorta.
Faktaa alumiinista
- Tuikkukuoret ovat arvokasta metallituotteiden uusioraaka-ainetta.
- Metallin laatu ei huonone kierrätyksessä.
- Useimmissa metallipakkauksissa on yli 25 prosenttia kierrätettyä materiaalia.
- Alumiinin uudelleen sulattaminen vaatii vain murto-osan, viitisen prosenttia, uuden alumiinin valmistamiseen tarvittavasta energiasta.
- Alumiiniset tuikkukuoret kuuluvat kiinteistöjen ja hyötykeräyspisteiden metallinkeräysastioihin. Suurten lisäksi myös pienten metalliesineiden kierrättäminen on tärkeää.